sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 9. helmikuuta 2013

Angel: Season 3 (2001-2002)

Katsoin Angel-sarjan kolmannen kauden. 1. kauden arvostelu täällä ja 2. kauden arvostelu täällä. Tässä kolmannessakin kaudessa on nähtävissä tutut naamat kakkoskaudelta. 

Angel (David Boreanaz) harrasti vaakamamboa vampyyrin kanssa nimeltä Darla toisessa kaudessa. Tässä kolmannessa kaudessa Darla palaa takaisin, mutta nyt raskaana. Kaksi vampyyria saavat mahdottomaksi luullun lapsen. Vauva vaikuttaa kaikin puolin normaalilta vaikka Darlan täytyykin tappaa itsensä, että lapsi pystyy syntymään. 

Kirjanörtti Wesley (Alexis Denisof) on tehnyt salaa omaa tutkimustaan ja on tulkinnut muinaisen ennustuksen niin, että Angel tulee murhaamaan oman lapsensa, niinpä Wesley päätyy epätoivoiseen ratkaisuun siepata lapsi. Valitettavasti lapsi kuitenkin viedään tältä Holtzin toimesta, jolla on vanhoja kaunoja Angelin kanssa. Holtz vie vauvan helvetin ulottuvuuteen. Angel suree menetystä jonkin aikaa kunnes päättää jatkaa elämää. Samalla hänen välinsä Wesleyn kanssa menee täysin poikki ja Wesley kääntää selkensä tutulle porukalleen ja muodostaa oman vampyyrintappotiiminsä, hän myös alkaa sekstailemaan vihollisensa, Lilahin (Stephanie Romanov), kanssa. Fred (Amy Acker) ja Gunn (J. August Richards) aloittavat suhteen.

Kauden lopussa Angelin lapsi, Connor (Vincent Kartheiser), palaa helvetin ulottuvuudesta jo noin 18 vuotiaaksi kasvaneena vaikka ihmisten maailmassa aikaa ei ole kulunut kuin joitain kuukausia. Connor ei ota isäänsä avosylin vastaan koska hänen isänään pitämä Holtz on kääntänyt hänet tätä vastaan. Connor upottaakin Angelin merenpohjaan lukitussa arkussa. Cordelia (Charisma Carpenter) on puolestaan valittu "korkeammaksi olennoksi" ja nousee taivaaseen. 

Angel ja Cordy alkavat lähentyä romanttisessa mielessä.
Mielestäni tämä kolmas kausi oli hieman parempi kuin toinen kausi kokonaisuudessaan, mutta ei se kuitenkaan sisältänyt sarjan parhaita jaksoja. Mielestäni se, että Angel sai lapsen ei ollut mikään maailman mielenkiintoisin juonikuvio. Wesleyn erkaantumista porukasta oli myös kiusallista katsoa. Koko kausi oli oikeastaan aika tappavan tasaista laadultaan, mutta jakso (Waiting in the Wings) jossa porukka päätti mennä balettiin, jossa joutuivat teatterin takahuoneessa jonkinlaiseen aikavääristymään oli ihan hauska ja kiva kevennys suhteellisen raskaaseen kauteen. 

Koko kausi noin **1/2

 Luojat: David Greenwalt, Joss Whedon
Pääosissa: David Boreanaz, Charisma Carpenter ja Alexis Denisof 
Kesto:44min/jakso
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.